Lehdet.ws


/ Home / Digilehdet – lehtien lukeminen tabletista
Print Email Shortlink

Digilehdet – lehtien lukeminen tabletista


Digilehtiä on useampikin lehtitalo yrittänyt ottaa valikoimiinsa. Ajatuksena digilehdet ovat kiehtovia; lehden voi koska tahansa ottaa vaivattomasti omalta tabletilta esille ja teknologia mahdollistaa lehteen sisällytettäväksi päivittyvän sisällön, profiloidut mainokset sekä videot tai vaikkapa räätälöidyn tapahtumakalenterin lukijaryhmälle. Digilehtien lanseeraus ei kuitenkaan ole ilmaista, vaan esimerkiksi Sanoma Newsin kehitysjohtaja Marja-Leena Tuomola kertoi Ylen haastattelussa digilehden kehittelyn maksavan saman verran kuin tavallisen sanomalehden lanseerauksen; muutamia satoja tuhansia euroja. Varsinainen ongelma on kuitenkin vielä vähäinen laitekanta: Suomessa tabletteja on vasta 50 000 kappaletta. Suurinäyttöisille tableteille tehdyt lehdet eivät toimi kunnolla älypuhelimissa eikä lukukokemus ole miellyttävä pieneltä näytöltä. Digilehdenhän on haastettava tavallinen paperinen sanomalehti paremmalla, tai ainakin yhtä hyvällä lukumukavuudella.
Myös laitekannan pirstaloituminen tuo ongelmia. Android-tablettien nostattaessa suosiotaan täytyy lehtiyhtiöiden luoda erilliset sovellukset sekä iPadille että androidille.

Murheellisesta alusta huolimatta digilehtiä on jo huima määrä. Lähes kaikilla maailman suurimmilla lehdelle on jo oma sovellus saatavana Appstoresta tai Android Marketista. Myös osa suomalaisista sanoma- ja aikakausilehdistä on siirtynyt tablettien ihmeelliseen maailmaan. Yksi lehti, Suosikin digipainos jopa jo ehti lopettamaan julkaisemisen viiden numeron jälkeen kannattamattomana. Osaa lehdistä voi ladata ja lukea veloituksetta, osasta taas joutuu maksamaan. Maksullisista ehkäpä parhaiten on onnistunut Helsingin Sanomien digiversio, jolla on tilaajia muutamia tuhansia. Myös paperisin lehden virtuaalisia näköispainoksia ostavat irtonumeroina muutamat. Suurimman osan lehtisovelluksista voi ladata ilmaiseksi, jonka jälkeen tabletille voi ladata joko ilmaiseksi tai maksusta lehtien irtonumeroita.

Digilehdet tabletille

Seuraavaksi esitelty muutamia toimivia ja meidän mielestä lukemisen arvoisia digilehtiä.

VoiceMag

VoiceMag on Voicen julkaisema lifestyle- ja aikakausilehti, jonka aihealueet keskittyvät pitkälti muotiin, kauneuteen, musiikkiin ja julkkisten haastatteluihin. Lehden lukeminen tapahtuu pyyhkäisemällä ruutua joko oikealle tai vasemmalle. Uudelle sivulle siirryttäessä ruutuun tulee artikkelin oma kansikuva jonka jälkeen artikkelia lukea pyyhkäisemällä sormella alaspäin. VoiceMag hyödyntää digilehden mahdollisuuksia ja lehdestä löytyykin musiikkia, videoita ja muita interaktiivisa ominaisuuksia.
Kokonaisuutena VoiceMag on erittäin hyvä digilehti, eikä lehden sisältökään ole seiskamaista puppua vaan pääosin Imageen verrattavaa urbaanijournalismia. Lehden ilmestymistahdiksi on ilmeisesty vakiintumassa kerran kuussa ja mikä parasta, lehden kaikki sisältö on ilmaista!

Lataa VoiceMag tästä iPadille

Lataa VoiceMag tästä Androidille

Helsingin Sanomien digilehti

Helsingin Sanomilla on oma näköispainoksensa, jota voi lukea joko kuukausitilauksella tai irtonumerohintaan selaimella tai iPad-sovelluksen kautta. iPad-sovelluksen kautta voi näppärästi tilata joko Helsingin Sanomien, Nyt-liitteen tai Kuukausiliitteen irtonumeroita. Lisäksi sovelluksella voi selata HS.fi – sivuston uutisia sekä siitä näkee näppärästi sään. Sovellus on ihan näppärä, mutta ei vedä vertoja esimerkiksi VoiceMagin äärimmilleen hiotulle käyttökokemukselle. Ulkoasu on myös varsin karu ja sovellus on selvästi vielä kehitysasteella. Lehden selaaminen onnistuu kuitenkin näppärästi ja hesarin voi kätevästi lukea vaikka bussissa matkalla töihin.

Hesari Digilehtenä nyt tarjoushintaan 3 kk vain 30 €

 

Jaa tämä artikkeli: Mixx Delicious Digg Facebook Twitter
Digilehdethelsingin sanomatVoiceMag
  • Tutustu myös näihin
  • Suositut
  • Iiris – lehti
  • 7 päivää
  • Fit – lehti
  • Digilehdet – lehtien lukeminen tabletista
  • Miss Mix
  • Miesten lehdet
  • Mikrobitti
  • Cosmopolitan
  • ET – Lehti
  • Me Naiset
  • Gloria
  • Sport – Lehti
← Previous Next →

Tilaa lehtiä

  • Miesten lehdet
  • Naisten lehdet

Etsi lehteä

Kuvavirta

terassiiiriskotipuutarhaseiskafitmag

Aiheet

  • Miesten lehdet
  • Naisten lehdet
  • Urheilulehdet

Avainsanat

A-lehdet aikuisten naisten lehdet aku ankka arki Bonnier Publications Oy Cosmopolitan Gloria hoitovinkit hyvinvointi ihmissuhteet juhla kasvatus kauneus koti kuntoilu laihduttaminen lastenhoito lastenlehdet lasten lehdet lifestyle me naiset Miesten lehdet mikrobitti muoti naisten lehdet Nalle Puh nuortenlehdet nuorten lehdet nuorten naisten lehdet perhe perhelehdet roope setä sanoma magazines finland sara-lehti sarjakuvat sisustus terveys tietokoneet tietotekniikka tyttöjen lehdet urheilulehdet vauva-lehti vauvanhoito witch-lehti wsoy

Copyright © 2012 Lehdet.ws.

Taustalla WordPress ja News.